Runoja muistoksi

Hefaistos

Satelliitit suhinallaan
rikkovat yötaivaan rauhaa
kännykkämastojen punaiset silmät
eivät koskaan nuku
linnut eivät voi suunnistaa magneettikentän mukaan
se on mahdotonta
kun keittiönpöydällä nastat
syöksähtävät veitsenkärkeen
kompassi pyörii

Maaliskuun kuparitaivaan alla
monta vuotta sitten
poltin keittiön portailla tupakkaa
jonkin ilta-askareen jälkeen
olin kai ruokkinut kanat
näin sinut
kylmiltään
takomassa uunin otsarautaa
kiveä vasten

ratakiskolla
itätaivas takanasi
mutta vannon että se liekehti
uudestaan ja uudestaan
kohotit kiskon olan taakse

ja löit
raudan ja graniitin sointi
kuin kaikkien pakanakatedraalien mielettömät
hulluiksi tulleet kellot
katselin
ja tiesin
nuo voimat eivät ole tästä maailmasta
Olin nähnyt Hefaistoksen
lihaksi tulleen myytin.

Tuohia
Tuli

Nyt myytti on tyhjennyt

kompassi pyörii

ennustan maksastasi
kadotus
eksytän linnut
kadoksiin

Otan sirppini ja lähden
muualla
kuumenee ahjo.

Lähde
Lähde

Poissaolosi

Poissaolosi nojaa raskaasti kuin väsynyt hevonen

rauta, metalli väsyy

ota kengät pois

viikkoja, kuukausia

yhtä poissa huomenna

kuin tänään

soittimeen jäänyt

jälkikaiku ei sammu

paljon taivasta pellolla

pitkällä tiellä

poissaolosi nojaa

hevonen on kävellyt pois

kuura painaa korret kumaraan

lampeen putoaa lehtiä

kuparirahaa

kaukana valo osuu männynrunkoihin

kirkonkattoon vielä viimeiseksi

ota kengät pois

tämä on pyhää maata

jälkikaiku´

heijastus ei sammu.

Villiintynyt puutarha

Villiintynyt puutarha

ruohottunut polku johtaa

sortuneelle kaivolle:

veden hauta.

Saunassa pata on haljennut

hormissa laskostaa siipensä

uninen lepakko.

Tässä kuistilla poseerasin

ruusuja sylissäni

tuhatyhdeksänsataayksitoista

syreenimajassa kahviseurue

valkoinen kissa

nyt se lepää

jossain tämän sammaleen alla

Muistojen painolastissa

vuotava vene

alla kaksi metriä mustaa vettä

pohjamutaan juuttuneena

lieot

leukaluut.

Secundo

sihisevässä helteessä

makaan marjapensaan alla

kuin kissa, kissat

menneet ja tulevat

alkuperäinen kissan idea

haluan vielä elää

toista on makaaminen talvella

rispaantuneen täkin alla

hirret napsahtelevat kuin ruoska

kivääri

niveliä särkee

niin kuin rotta nakertaisi lattian alla

itsepintaisesti, tuntikausia

ikkunan takana lumen

himmeä kajo

etkä muista minua.

En kesää.

Äidin kieli

Äidin kieli on katoamassa
hän hakee sanoja
tunnustelee sormin muotoja
-päärynäkös tämä oli?
Katkaisijasta hän sammuttaa
ikkunan heijastukset
ilmastointiputket saavat naisen hahmon
-osoittavat mieltä, hän sanoo,
oli siitä lehdessä.
Hän ei halua lounaalle
kun se on kallis
mutta käyttää sitten taidokkaasti veistä ja haarukkaa
käärii leipäpalan lautasliinaan
muistaa sanoa tytölle kiitos.
Laatokan hän muistaa
veden ja hiekan
oman äitinsä laittaman eväskorin
ruma sana on ryssä
-mutta olihan silloinkin
silloinkin osa Laatokasta Venäjän puolella?
silloin kun oli aina sunnuntai
vettä ja hiekkaa

mehua ja pullaa
hän on biitsien nainen
muistoissa
ja aina.

Airi ja Alois

ovat lapsia

jotka lähtivät pienenemään

niin kuin lankakerä vieriessään

pienenee

mustassa metsässä

käsi kädessä pimeällä polulla

synkkien pilvien alla

sataa ja tuulee

kerivät lankaa

pienet kätöset

älä hukkaa

älä jätä

Alois, odota!

Valoisana hetkenä

hypähtelevät tytön sääret

mekko hulmahtelee

Airi ilmaa kevyempi

Alois leivonen

nopsat kädet keräävät

valkoisia kiviä helmaan, taskuihin

hennoilla hiuksilla leikkii

auringon sädekehä, helähtää

tytön ääni

Alois, minä muistan!

Käsi kädessä he katoavat

polunmutkan taakse

hämärän kätköön

pienenevät

sisar ja veli

Airi ilmaa kevyempi

Alois leivonen.